Nobody can start a new beginning, but anyone can start today and make a new ending.

"Läski,läski,läski!" tätä mä sain kuunnella koko ala-aste ajan ja toisinaan vielä yläasteellakin. Jotkut eivät ymmärrä kuinka paljon se yksi sana voi satuttaa ja miten se voi nakertaa pala palalta ihmisen itsetuntoa. Mä voin olla ylpee ja sanoo, että mä oon vahva, koska kestin sen romahtamatta koskaan, en sairastunut syömishäiriöön, en masentunut annoin haukkujen mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikille ei käy niin ja mun mielestä ihmisten pitäis aina harkita kaks kertaa ennen ku avaa turpansa.

Jotain noi haukut kuitenkin muutti minussa. Musta tuli epävarma, mä aloin uskomaan noihin sanoihin. Kroppa muuttuu tosi paljon murrosiässä ja multakin ne ylimääräset lähti niiden muutosten myötä, mutta ei se epävarmuus kadonnu mihinkään. Nykyään mä kamppailen joka päivä tän asian kanssa. Mulle siit jäi psyykkinen haava ja en tiiä paraneeko se enää ikinä. Kaikki nuoret on epävarmoja vartalostaan, mutta mulla tää korostuu äärimmilleen joka päivä. Mä en voi kävellä peilin ohi nostamatta paitaa, katsomatta mun mahaa. Ja mä vihaan sitä kaikkea mitä mä sieltä peilistä näen.

Kesävaatteet on usein paljastavia ja nykyään myydään paljon vaatteita joilla on tarkoitus paljastaa maha. Mun osalta ne vaatteet jää usein sinne kauppaan. Multa löytyy tasan kaks napapaitaa ja ku mä laitan sellasen päälle mä tarviin paljon rohekutta, että pystyn lähtemään se päällä julkisille paikoille.

Syömiseen mulla on viha-rakkaussuhde. Nykyään mä kyl pyrin syömään vähintään sen 4 kertaa päivässä, mutta joskus tekis mieli jättää vaan väliin. Mua on hankala ymmärtää mä tiedän sen varsinki kaverit on monesti sillee ettei ne ees jaksa enää kuunnella mua. Mä en voi sille mitään, että mä en oo ikinä rakastanu mun kroppaa, enkä mä todennäkösesti tuu ikinä sitä rakastamaan..Siinä on aina jotain korjattavaa. Puntarin oon lähes kokonaan kieltäny iteltäni, siit ei seuraa mitään hyvää...

Mun mielestä ihmisii joista näkee, että niil on ongelmii niiden kropan kaa pitäis yrittää ymmärtää. Se ei auta mitään, että asiasta suututaan tai se sivuutetaan paremminki vois kysyy miksi sä teet noin ja yrittää auttaa asiassa. Ei oo mitenkään tervettä tarkkailla koko ajan itteensä ja etää ihan överiksi sitä, että on läski, mutta uskon ettei kukaan tee sitä tahallaan. Sen voi luokitella yhenlaiseksi psyykkiseksi sairaudeksi.

Mä oon näiden parin vuoden aikana oppinu elämään normaalisti tän asan kanssa, aina välillä se nostaa päätään ja se kuuluu mun jokapäiväiseen elämään, mutta silti mä osaan välillä sivuuttaa sen, aina se ei vain onnistu ja sillon en kaipaa niity haukkuja siit miks teen niin. Minkä kiusattu ihminen voi sille, että joku idiootti päätti joskus alottaa elämäs helvetin, joka vaikuttaa suhun viel kymmenen vuodenkin päästä?

Vähä tämmöstä erilaista postausta näin välillä :) Yllätyin ite miten paljon oikeesti tää asia muhun vaikuttaa ku kirjotin tätä. En oo varmaan ikinä aatellu tätä asiaa pohjamutii myöten. Ens kerral ehkä jotain asupostausta :) Ideoitaki saa heitellä ne on enemmän ku tervetulleita! :D